I've been all over the world. I love New York, I love Paris, San Francisco, so many places. But there's no place like New Orleans. It's got the best food. It's got the best music. It's got the best people. It's got the most fun stuff to do. Harry Connick, Jr

Tältä erää viimeisiä päiviä New Orleansissa vietettiin muunmuassa plantaasitourilla, jolla pääsimme näkemään kaksi erilaista plantaasia, noin tunnin ajomatkan päästä NOLA:sta. Varasimme tourin saman Cajun Encountersin kautta kuin alligaattorisuo-tourin, tällä kertaa saimme plantaaseille vain bussikuljetuksen ja molemmilla plantaaseilla oli omia oppaita vetämässä kierroksia, joten esimerkiksi omalla autolla paikan päälle meneminen on mahdollista, jolloin tietysti kokonaisuudessaan reissu tulee halvemmaksi. Cajun Encountersin kautta kahden plantaasin paketti matkoineen kaikkineen oli 79 dollaria ja kestää ajomatkalla olevasta ruuhkasta riippuen 6-7 tuntiin.

Ensimmäisenä menimme Laura plantaasille, joka on yksi Louisianan merkittävimmistä kreoliplantaaseista. Plantaasin päärakennus oli kärsinyt niin sähköviasta johtuvasta tulipalosta kuin Katriinasta, mutta kaikki muu kalusteita, sisäkattoa ja seinien pintamateriaalia lukuunottamatta oli alkuperäisestä. Opastettu kierros plantaasin alueella kesti noin 1h 15 minuuttia, jonka aikana saimme kuulla niin plantaasin suvun historiasta kuin plantaasin arjesta. Saimme kuulla, että plantaasi on ollut aina kreoliplantaasi, eli siinä asuneet suvut ovat olleet ranskankielisiä läpi historian. Sen verran yleisenä historian muistutuksena, että Louisianan osavaltio kuului Ranskalle (ja myös jonkun vuoden Espanjalle) aina vuoteen 1803 asti, jonka jälkeen se myytiin Yhdysvalloille. Tämän takia osavaltion historiassa kreolikulttuuri, eli ranskalaiskulttuuri näkyy vahvasti, niinkuin esimerkiksi New Orleansin keskustasta löytyviltä ranskalaisilta kortteleilta, jotka ovat vielä tänäkin päivänä merkittävä osa kaupunkia.

Takaisin Laura-plantaasiin! Plantaasi kuului sen perustamisvuodesta 1804 aina vuoteen 1891 sen perustajasuvulle, Duparcille ja plantaasi onkin nimetty Duparcin suvun viimeisen "plantaasin-presidentin" Lauran mukaan, joka oli plantaasin perustajan Guillaume Duparcin lapsenlapsenlapsi. Kierros keskittyi ainoastaan Duparcin suvun historiaan ja kaikki kierroksella kuultu perustuu edellä mainitun Lauran muistelmiin, jotka on myöhemmin löydetty.

Toinen plantaasi, Oak Alley oli muutaman mailin päässä kreoliplantaasista ja oli maisemiltaan upea. Kansallisen, historiallisesti merkittävän maamerkin tunnustuksen saanut plantaasi oli toiminut jo 1800-luvun alkupuolelta, mutta sen päärakennus valmistui 3-vuoden rakentamisen jälkeen 1837. Plantaasi kuului Romanin suvulle vuoteen 1866, jonka jälkeen sillä on ollut useita omistajia ja nykyisin sen omistaa Oak Alley-yhdistys.

Oak Alley on saanut nimensä tästä maisemasta. Kartanolle vievän tien varrella on 28 tammea, jotka ovat nyt 300-vuotta vanhoja. Myös kartanoa kiertää ympäri 28 pilaria, koska vähempikään ei olisi matsannut tammien määrään.

Molempien plantaasien historia oli erittäin mielenkiintoinen ja oli mielenkiintoista kuulla, miten esimerkiksi kaikki kreoli- ja "anglomaani"-plantaasit erottaa toisistaan jo pelkän ulkonäön perusteella. Kreolit halusivat plantaasien erottuvan amerikkalaisista, jonka takia ne olivat paljo värikkäämpiä ja koristeellisempia verrattaen valkoisiin (kaikki amerikkalaisten plantaasit olivat valkoisia) ja kreikkalaistyylisiin, jylhiin amerikkalaisplantaaseihin. Meidän vierailemalla Laura-plantaasilla kreolilaisuus vaikutti myös plantaasin historiaan, sillä sen perustaja Guillaume Duparc ei halunnut olla periamerikkalainen ja antaa plantaasin "johtajuutta" perheen vanhimmalle pojalle, vaan antoi tämän nuorimalle tyttärelleen, jonka jälkeen plantaasin historiassa on aina ollut naisjohtaja neljässä eri sukupolvessa. Laura-plantaasin suvun naiset olivat myös kaikki eläneet varsinkin omaan aikaansa nähden hyvinkin vanhaksi, sillä kaikki olivat eläneet vähintään 80-vuotiaaksi, vanhimpien kuten Lauran, eläessä 102-vuotiaaksi.  Oak Alley-plantaasin suvun historiassa muunmuassa tuberkuloosin ja keltakuumeen takia plantaasin johtajuus vaihtui useasti ja Romanin suvussa johtajana oli aina mies.

Tammet oli täynnä oravia ja näimmepä myös yhden supersöpön pesukarhun puussa istuskelemassa.

Plantaaseilla oli ollut molemmilla orjia noin 200 ylöspäin, tarkkaa lukumäärää on vaikea tietää, sillä myös 6-12 vuotiaat lapset osallistuivat plantaasin töihin jollain tapaa, mutta ei tiedetä onko heitä laskettu "virallisesti" orjiksi. Orjille maksettiin usein palkka plantaasin palveluina/ruokana jne., jonka takia suurinosa orjista jäi plantaaseille työskentelemään ja asumaan myös sen jälkeen, kun orjuus kiellettiin, koska heillä ei ollut minkäänlaista omaisuutta. Yhdessä "slave quarterissa" asui useita perheitä ja esimerkiksi Laura-plantaasin mökit oli jaettu neljään osaan, ja yhtä n. 10 neliömetriä kohden asui 4-6 ihmistä. Alla olevassa kuvassa näkyvässä, alkuperäisessä orjien mökissä asui sokeripellon työntekijöitä aina vuoteen 1977, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Orjien hintoja nykyhetken valuuttaan muunnettuna.

Jotta edes joku jaksaa lukea koko plantaasitouripostauksen loppuun asti, lopetan historian löpinät tähän vaikka mielelläni olisin kirjoittanut teille kaiken, mitä kierroksilla kerrottiin (minun muistilla se on mahdollista, uskokaa pois)! Jos joku haluaa ylimääräisen infopläjäyksen, saa tulla vetämään hihasta, niin jaan mielelläni lisää vuosilukuja ja sukupuita plantaasien historioihin liittyen!

Voin suositella plantaasikierrosta ihan kaikille; upeita maisemia, mielenkiintoisia tarinoita ja yksi mieletön kokemus lisää. Alueella oli lisäksi ainakin kaksi muuta plantaasia, joissa myös vedettiin julkisia kierroksia, mutta itse koin nämä kaksi täydelliseksi komboksi, sillä saimme nähdä niin autenttisemmassa kunnossa olevaa kreoliplantaasia kun taas erilaisella historialla olevaa, upeaa amerikkalaistyylistä plantaasia.

Toivottavasti plantaasien tunnelma ja historia välittyy tekstistä ja kuvista edes vähän sinne ruudun toiselle puolelle ja jos ei, niin New Orleansissa on aina kesä ja lentoliput ei ole päätä huimaavan kalliita. Tulkaa tsekkaamaan itse!